Astatiini
85
At
Ryhmä
17
Jakso
6
Lohko
p
Protonia
Elektronit
Neutronia
85
85
125
Yleiset ominaisuudet
Järjestysluku
85
Atomipaino
[210]
Massaluku
210
Luokka
Halogeenit
Väri
Hopea
Radioaktiivisuus
Kyllä
Kreikan sanasta astatos, epästabiili
Kiderakenne
Ei saatavilla
Historia
Vuonna 1869 venäläinen kemisti Dmitri Mendelejev ennusti astatiinin olemassaolon ja kutsui alkuainetta eka-jodiksi.
Vuonna 1940 Dale R. Corson, Kenneth Ross MacKenzie ja Emilio Segrè eristivät alkuaineen Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.
Tiedemiehet eivät etsineet alkuainetta luonnosta vaan loivat sen pommittamalla vismut-209:ää alfahiukkasilla.
Vuonna 1940 Dale R. Corson, Kenneth Ross MacKenzie ja Emilio Segrè eristivät alkuaineen Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.
Tiedemiehet eivät etsineet alkuainetta luonnosta vaan loivat sen pommittamalla vismut-209:ää alfahiukkasilla.
Elektroneja elektronikuorilla
2, 8, 18, 32, 18, 7
Orbitaalirakenne
[Xe] 4f14 5d10 6s2 6p5
Astatiini konsentroituu mieluummin kilpirauhaseen
Fyysiset ominaisuudet
Olomuoto
Kiinteä
Tiheys
7 g/cm3
Sulamispiste
575,15 K | 302 °C | 575,6 °F
Kiehumispiste
610,15 K | 337 °C | 638,6 °F
Sulamislämpö
6 kJ/mol
Höyrystymislämpö
40 kJ/mol
Ominaislämpökapasiteetti
- J/g·K
Esiintyvyys maankuoressa
Ei saatavilla
Esiintyvyys maailmankaikkeudessa
Ei saatavilla
CAS-numero
7440-68-8
PubChem CID-numero
Ei saatavilla
Atomiominaisuudet
Atomisäde
-
Kovalenttisäde
150 pm
Elektronegatiivisuus
2,2 (Paulingin asteikko)
Ionisoitumispotentiaali
9,3 eV
Moolitilavuus
30 cm3/mol
Lämmönjohtavuus
0,017 W/cm·K
Hapetusluvut
-1, 1, 3, 5, 7
Käyttö
Astatiini konsentroituu mieluummin kilpirauhaseen
Astatiini on erittäin radioaktiivista
Isotooppi
Vakaat isotoopit
-Epävakaat isotoopit
193At, 194At, 195At, 196At, 197At, 198At, 199At, 200At, 201At, 202At, 203At, 204At, 205At, 206At, 207At, 208At, 209At, 210At, 211At, 212At, 213At, 214At, 215At, 216At, 217At, 218At, 219At, 220At, 221At, 222At, 223At